OceanLady

Olen porilainen tapaveneilijä, joka on ikänsä veneillyt perheensä kanssa. Meidän perheellämme on aina ollut moottoriveneitä ja on edelleen. Veneilemme sekä Porin edustalla merellä, että Säkylän Pyhäjärvellä. Purjehtimiseen olen tutustunut purjehduskurssien kautta. Porin Navigaatioseura on ollut tärkeässä roolissa omassa veneilijän urassani. Kävin saaristo-rannikko- ja avomerikurssit isäni kanssa kaikki putkeen ja osallistuimme ahkerasti myös navigointikilpailuihin. Vuodesta 2009 […]

Paljasjalkaisena stadilaisena meri on aina ollut lähellä, mutta lapsena ja nuorena se oli lähinnä kiva ja puhdas uintipaikka, ehkä vähän myös pelottava elementti. Veneily ei siis kuulunut nuoren tytön unelmiin eikä suunnitelmiin, mutta nyt kun katson elettyä elämää taaksepäin, olenkin veneillyt lähes puolet elämästäni. Merelle minut sai veneilevä mieheni. Veneilymme alkoi moottoriveneellä, mutta purjehtiminen kutkutti

Veneily alkoi äitini kanssa, kun hän hankki keskimoottoriveneen viisikymppisenä. Isääni ei uimataidottomana helsinkiläisenä meri innostunut, pikemminkin pelotti. Äidillä oli kultaisia muistoja lapsuudesta Satamasaaressa. 30-luvulla hänen isänsä ajoi linjavenettä saaren ja kaupungin välillä, hakien maitoa ja muita elintarvikkeita saaren kahvilaan, jota äidinäitini hoiti. Saariston risteilyalukset pysähtyivät laituriin, vieraat tulivat kahvilaan nauttimaan voileipiä ja uimaan kuumille kallioille.

Purjehduksen ensiaskeleeni otin kouluikäisenä meripartiossa. Tämä tapahtui tosin sisävesillä, Päijänteellä, ja meriseikkailut alkoivat kunnolla vasta muutettuani Helsinkiin opiskelemaan. Sen jälkeen on tullut purjehdittua monenmoisilla merialueilla, muun muassa kaikilla kolmella valtamerellä. Kotivesillä olen kipparoinut jo lähes 20 vuotta ystävänaisistoa, jolla purjehdimme edelleen joka kesä, ollut voittamassa Helsinki Tallinna Racen Paras Naisisto -pokaalia 3 kertaa ja istunut

Saaristossa syntyneenä meri on aina ollut minulle läheinen ja rakas. Sen takia olenkin huolestunut merien ja erityisesti Itämeren tilasta. Lähes nelikymppisenä kesällä 1999 tein haaveistani totta ja osallistuin kahden likkakaverini kanssa purjehduskurssille. Jos minulle silloin olisi kerrottu, mihin kaikkeen se johtaa, en olisi uskonut. Samaisena syksynä olinkin jo Sundwind 26”:n kimppaveneen omistaja. Parin purjehduskesän jälkeen

Nyt aika esitellä syvemmin riehakas joukkueemme.  Aloitan itsestäni. Olen Raija Alapeteri, ikää kertynyt 75 vuotta ja sitä myötä myös aikamoinen kokemus monilla elämän alueilla niin maalla kuin merelläkin. Syntyjäni savolainen ja nykyinen asuinpaikkani on  Forssan Savijoella, ihanassa maalaismaisemassa. Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi neljän tyttäremme perheet. Olen neljän pienen mummi ja kohta pesueemme vahvistuu kahdella pienellä

Tiimimme treenasivat kesällä 2020 muutamilla yhteisillä purjehduksilla. Koska koko vuodesta 2020 tuli enemmänkin epäkummallisuuksien vuosi, kaikkine rajoituksineen ja muutoksineen, niin monet suunnitelmat muuttuivat useampaankin kertaan. Tästä syystä kaikki tiimin jäsenet eivät päässeet purjehtimaan kaikkien kanssa. Niinpä olikin hyvä hioa tiimitaitoja vielä syksymmälläkin tulevia Atlantin ylityksiä silmällä pitäen. Valtaosa tiimistämme ei ollut koskaan vieraillut Utön saarella

Vähän pollee olo voitosta SPV :n Vuoden Vastuullisuusteko 2020 yleisöäänestyksessä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että homma on nyt siinä. Olemme vasta alkutaipaleella. Emme lähteneet mitään voittoa tavoittelemaan, kun otimme teeman ohjelmaamme. Se tuntui vaan hyvältä sillä hetkellä ja tuntuu edelleenkin. Ja mikä parhainta, innostuneet purjehtijanaiset ovat tarttuneet haasteeseen. Oli aika huikeata kesän purjehduksilla todeta

Statistiikkaa – Veneitä käytössä: 5 (Swan441, Swede55, Inferno31, Salona45, Swan65) – Purjehduspäiviä: 95 – Purjehtivia naisia: 82 – Merimaileja: yli 2000 Koronakevään 2020 kurimuksessa oli pitkään epäselvää päästäänkö kesällä vesille ollenkaan, vai jäisikö meiltä kokonainen kausi väliin siinä epävarmassa maailmantilanteessa. Mutta päästiinhän me. Ja mikä purjehduskesä siitä tulikaan! Iloisella naisenergialla purjehdimme Suomenlahtea ja Saaristomerta ristiin

Olemme saaneet kuulla uutisista, että Itämeren suojelussa ei olla toistaiseksi kovin hyvin onnistuttu. Uutinen pysäyttää ja antaa entistä enemmän ajattelemista. Mielessä voimistuu yhä vahvemmin näkemys, että Itämerityöllä on merkitystä, ja että työtä riittää kaikille. Ajatukset kääntyvät kuluneeseen kauteen. Mitä kaikkea ehdimmekään tehdä? Mitä uutta opimme? Mitä nostaisimme nyt esille ja pohjaksi tulevia kausia varten? Webinaarit