Purjeveneet niin kuin isommatkin alukset ovat ehdottoman epädemokraattisia paikkoja. Päätöksistä ei äänestetä, vaikka joskus niistä voidaan keskustella. Lopullinen päätösvalta samoin kuin vastuu ovat aina kapteenilla. Ja näin pitääkin olla. Ainoa joka voi tehdä kapteenin tarkkaan punnitut päätökset tyhjäksi on ilmojen haltija. Voihan sitä suunnitella lähtöä seuraavaksi aamuksi, mutta jos ei tuule tai tuulee aivan väärästä suunnasta, niin sitten odotetaan ja kasvatetaan kärsivällisyyttä.
Purjehdin Carissalla kaksi legiä peräkkäin. Ensin Bergenistä Lerwickiin Shetlannin saarille ja sitten sieltä takaisin Norjan Stavangeriin. Lerwickissä kasvattelin kärsivällisyyttäni kahden legin rajakohdassa ja lopulta odotin jo kiihkeästi pääsyä merelle. Syy oli, että tuulien vuoksi saavuimme Lerwickiin etuajassa ja samasta syystä pääsimme lähtemään sieltä uuden miehistön ja kipparin kanssa myöhemmin kuin alunperin oli aikomus. Onneksi retkillä pääsimme kuitenkin tutustumaan saaren luontoon, sen nykyisyyteen ja menneisyyteen, samaten kuin vanhaan ja viehättävään Scallowayn kaupunkiin.
Kapteenin alkuperäinen suunnitelma oli suunnata Skotlannin pohjoispuolella sijaitseville Orkneyn saarille, mutta sopivaa tuulta ei saatu, joten lopulta oli otettava ruori kauniisiin käsiin ja käännettävä Carissan kokka kohti itää ja Norjaa. Tämä osoittautui lopulta mitä mainioimmaksi ratkaisuksi.
Kokonaisuutena Shetlanti oli luontonsa ja historiansa puolesta mitä kiinnostavin kohde. Saariryhmä kuului aikoinaan viikinkien retkien ansiosta Tanska-Norjalle, mutta Tanskan kuningas luovutti sen rahapulassa tyttärensä prinsessa Margaretan myötäjäisiksi, tämän mennessä naimisiin Skotlannin kuninkaan kanssa. Luovutuspöytäkirjaan oli kaukoviisautta lisätty takaisinlunastuspykälä. Shetlantilaiset harmittelevat nykyään sitä, että mannerjalustasta löytyi öljyä. Tanskalla ei ole varaa enää ostaa heitä takaisin, eivätkä he pääse osaksi Pohjoismaita, minne viikinkien jälkeläisinä kokevat kuuluvansa.
Hyvästelimme Shetlannin saaret vierailemalla pikaisesti Old Skerriesin satamassa ja muutaman tunnin maissa olon jälkeen suuntasimme yöpurjehdukselle ylittämään Pohjanmerta. Aluksi oli tyyntä, mutta iltaa ja yötä vasten tuuli koveni ja saimme viilettää aalloilla öljynporaustornit kauas loistavana ja matkaa ohjaavina merimerkkeinä.
Päällystö oli valmistautunut hyvin legiinsä ja selvittänyt ennakkoon mielenkiintoisia ja vierailemisen arvoisia vierasvenesatamia Norjan saaristossa ja rannikolla. Jo ensimmäinen Pohjanmeren ylityksen jälkeinen rantautumiskohde Bekkjarvik oli todella viehättävä. Saavuimme sinne silmät pyöreinä kuin Mooses luvattuun maahan. Ravintola, kahviloita, kauppoja, suihkut, vessat, sähköt ja roskikset, pankkiautomaatti ja apteekki, kaikki aivan muutaman sadan askeleen päässä laiturista. Ja kun askeleita halusi enemmän, ei muuta kuin vuoripoluilla kirmaamaan kilpaa lampaiden kanssa.
Myös muut yöpymispaikat olivat toinen toistaan mainioimpia, vaikkapa pieni Espevaerin kylä lahden pohjukassa kallioisen saaren suojassa. Kylä oli aikoinaan keskeinen kalastuskeskus, nykyään 70 ympärivuotisen asukkaan turvasatama, joka kesän tultua herää eloon kesäasukkaiden myötä. Kylä toivottaa kaikki uudet asukkaat lämpimästi tervetulleiksi säilyttääkseen elinkelpoisuutensa.
Ehkä hämmentävien yöpaikka löytyi Skudeneshavnin vierasvenelaiturista, joka oli suoraan ravintolan seinässä kiinni. Saavuimme satamaan sumun kiedottua sen pehmeään huntuunsa. Kauniita rakennuksia, hyvin hoidettuja taloja ja pihoja, kahviloita, ravintoloita, veneitä, laivoja ja laitureita. Vain ihmiset puuttuivat, ei ketään missään. Olimme kuin valtavissa kulisseissa tai lavasteissa. Ketä varten kaikki tämä on pystytetty? Totuus taisi olla, että olimme liikkeellä sesongin ulkopuolella. Lyhyen ja kiihkeän kesäajan Skudeneshavn on veneilijöiden ja varakkaiden eläkeläisen paratiisi, muulloin hämmennystä herättävä autiokaupunki.
Henkeäsalpaavimmat maisemat saimme nautittavaksi matkan loppupuolella Lysefjordenissa. Vuoret, metsät, vesihuntuna vuorilta laskeutuvat putoukset, karut kalliot, taivasta tavoittelevat vuorenseinämät ja tietysti kuuluisa Preikestolen eli Saarnastuoli. Sen reunalta useampi innokas selfienottaja on napannut itsestään sen kaikkein vaikuttavimman ja samalla myös viimeisen ostoksensa.
Purjehdusmatkamme päättyi Stavangeriin, Norjan öljypääkaupunkiin. Sataman vieressä on mielenkiintoinen öljymuseo, joka kertoo miten Norja on 50 vuodessa muuttunut köyhästä kalastus- ja maanviljelysvaltiosta rikkaaksi öljyvaltioksi. Ja miten kaikki tämä on muuttanut Norjaa, eikä aina pelkästään hyvään suuntaan. Mutta varmaan norjalaiset kestävät sen, hybridi-Mersun tai sähkö-Teslan etupenkillä on helppo itkeä murheitaan.
Vielä kerran lämpimät kiitokset Kippari Paulalle, perämiehille Elinalle ja Sadulle, sekä naisistolle Riitalle, Merja-Riitalle, Elinalle ja Maijalle. Mikä huikea määrä osaamista, kokemusta, tietoa ja taitoa, sekä halua ja kykyä jakaa sitä, lisäksi huumoria, lämpöä, hauskoja tarinoita ja yhteisiä hetkiä, sekä ennen kaikkea ystävyyttä. Toivon kovasti tapaavani teidät vielä BR:n (bileristeilyjen) merkeissä.
Team: Skipper Paula Rissanen, 1st mate Elina Ihamäki, 2.nd mate Satu Pitkänen, crew: Maija Koivukangas, Annamari Kurki, Merja-Riitta Liljeroos, Elina Sillanpää, Riitta Strandvall
Route: Lerwick – Out Skerries – Bekkjarvik – Espevaerin – Skudeneshavnin – Lysefjorden – Stavanger
Writer: Annamari Kurki