Vähän pollee olo voitosta SPV :n Vuoden Vastuullisuusteko 2020 yleisöäänestyksessä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että homma on nyt siinä. Olemme vasta alkutaipaleella. Emme lähteneet mitään voittoa tavoittelemaan, kun otimme teeman ohjelmaamme. Se tuntui vaan hyvältä sillä hetkellä ja tuntuu edelleenkin. Ja mikä parhainta, innostuneet purjehtijanaiset ovat tarttuneet haasteeseen. Oli aika huikeata kesän purjehduksilla todeta se valtava innostus, millä kaikki halusivat olla mukana puhtaampien merien eteen tehtävässä työssä. Pääsimme hyvin alkuun ja loimme toimivia malleja toimintatavoillemme.
Jatkossa niitä päivitetään ja syvennetään. Haussa on kumppaneita myös muista seuroista. Yhdessä pääsemme hyvässä asiassa tehokkaammin eteenpäin.
Seuramme isona tavoitteena on myos vahvistaa naisten taitoja isoilla ja vielä isommilla merillä. Vuoden alusta jatkamme valmistautumista aluksi Atlantin aalloille. Sinne suuntaamme viimeistään elokuun lopulla 2021, jos ja kun maailman tilanne antaa myöten. Suunnitelmat on kirjattu ja niiden mukaan edetään. Kerrataan, opitaan lisää ja taas kerrataan, teoriassa ja käytännössä. Vaikka purjehduksillamme onkin mukana useampi vaihtuva naisisto, niin silti olemme yksi iso tiimi, jolla on yhteinen visio tulevista purjehduksista ja niihin valmistautumisesta. Emme siis lähde soitellen sotaan, vai miten sitä sanotaan. Ennakoimme ja varaudumme. Opittavaa ja kerrattavaa riittää.
Yhdessä olemme enemmän, yhdessä saavutamme enemmän.
Hyvää Joulua Kaikille seuraajillemme, tukijoillemme, kumppaneillemme ja jäsenillemme!
Ja parempaa Ensi Vuotta! Tehdään yhdessä ensivuodesta parempi!
Raija Alapeteri
Kippari ja hankkeen vetäjä
+358 503080542
raija.alapeteri@oceanladies.fi
www.oceanladies.fi
Ps Tekstiä korjattu 30.12.2020. R. Alapeteri