Silmukkaväli tihenee

Silmukkaväli tihenee, verkon virkkaus etenee. Pienen 30 vuoden tauon jälkeen tartuin virkkuukoukkuun. Tämäkin Atlantiprojektin takia! Verkkoa syntyy…

Verkoksi, on myös meitä naisia liittämässä tämä Ocean Ladies – ARC 2018 -projekti. Yhdeksän elämää liittyy nyt yhteen ja tavoitteena on, että verkko kannattelee koko tätä projektia ja jokaista sen jäsentä. Verkko koostuu meidän lisäksi yhteistyökumppaneista ja kaikista meille läheisistä ihmisistä (halusivatpa he sitä tai eivät). Projekti ulottuu meidän elämään, työhön, perheeseen ja vapaa-aikaan.
Eikä elämä ole aina helppoa! Kuva hymyilevistä naisista veneen laidalla ei kerro erimielisyyksistä, unettomista öistä, työpaineista, aikapulasta tai huonosta omastatunnosta. Myös hymyilevien naisten läheiset kuolee tai masentuu, parisuhdeongelmat ja avioerot pistävät arjen aivan uuteen uskoon ja elämän ja itsensä palaset pitää koota aina vaan uudestaan.
Tämä projekti – verkko, tekee meille näkyväksi sen mitä somekuvissa ei näy ja tietysti saamme myös seurata aitiopaikalta kaikkea sitä mikä siellä näkyy. Ollaan onnekkaita! Harvemmin sitä yhdellä kertaa saa kahdeksan uutta kaveria, joiden iloissa ja suruissa saa elää myötä. Ja, jos verkon virkkaus onnistuu oikein hyvin, ei silmukoita tipu, me ylitämme Atlantin, saamme punaiset housut, kasvamme ihmisinä ja saamme samalla monta, ehkä jopa elinikäistä ystävää!

MeriS, kansimatruusi