Carissan vuoden 2023 retkien kaukaisin kohde saavutettiin kiertämällä Ruotsin eteläkärki, etenemällä pitkin Norjan rannikkoa kohti pohjoista aina Bergeniin saakka ja siitä edelleen Pohjanmeren yli.
Laiva oli lastattu täyteen lähestulkoon toisilleen tuntemattomia naisia. Yhteistä naisistolle oli, ettei kukaan ollut aiemmin seilannut Pohjanmerellä. Pidempi yöpurjehdus avomerellä oli myös monelle uutta.
Heti legin alkajaisiksi ennustettiin kovia tuulia, jolloin haasteena oli olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa rannikkoa eikä syvällä vuonoilla. Sääennuste raottikin hyvin pian ikkunaa ylitykselle, joten tilaisuuteen oli tartuttava. Purjevenettä liikuttavat tuulet ja aina ne eivät suo suunnitelmien ja toiveiden toteutuvan.
Norjan maisemille oli siis sanottava hyvästit hyvin varhaisessa vaiheessa.
Ehdimme sen verran kuitenkin tutustua Bergeniin, että eksyimme Floyen-vuoren helpoksi luokitellulla patikkareitillä. Reitti osoittautui hieman odotettua kosteammaksi ja vaikeakulkuisemmaksi. Ilman havereita selvittiin, mutta märillä kengillä lompsimme takaisin veneelle.
Voimme vain olla kateudesta vihreitä norjalaisille heidän upeista jylhistä maisemistaan, mutta onneksi Norjassa sataa aina 😊. Lähdimme kostean utuisena aamuna matkaan kohti ulkosaaristoa idylliseen Fedjaniin.
Sitten suunnattiin kokka kauden pääkohteeseen, joka oli meille ennalta tuttu vain murhistaan, Shetlannin saarille.
Aluksi jouduimme ajamaan moottorilla melkein tuulettomassa kelissä. Tyyni meri tarjosi meille oivan tilaisuuden suorittaa merentutkimusmittauksia mukanamme olevalla laitteella, EXO2-sondilla. Ennuste lupasi meille viriävää tuulta. Vahtivuorojen alettua toden teolla purjehdimmekin sivumyötäisessä rullaten.
Hetken kuluttua plotterikarttaan ilmestyi ympyrä, joka oli merkitty kielletyksi alueeksi. Siinä kohden sijaitsi porauslautta. Ohjasimme aivan ympyrän reunaa pitkin, mahdollisimman lähellä haluttua kurssiamme.
Viereemme ajoi pian rib-vene. Sen miehistö ihmetteli miksemme vastaa vhf-kutsuun. Olivat yrittäneet tavoitella meitä, mutta sisällähän nukuttiin eikä vhf- kuulu kannelle. Päivällä emme kokeneet tarpeelliseksi pitää käsivhfää päällä.
Saimme miehiltä käskyn ottaa yhteyttä jonnekin Equadoriin(?). Tähän keskusteluun kipparikin heräsi. Ilmeisesti maailmalla vallitsevat jännitteet on saanut laajentamaan öljynporauslauttojen turva-alueita, koska jouduimme laskemaan kurssiamme vielä lisää.
Yön pimettyä tuijotimme silmät tapilla ihmeissämme loputtomalta tuntuvaa valomerta; lukuisia porauslauttoja, jotka olivat kuin valaistuja massiivisia joulukuusia.
Saapuessamme 29 h ja 168 nm purjehduksen jälkeen aamulla Shetlannin Baltasoundiin meitä tervehtivät delfiinit. Satamarannassa hääri ystävällinen satamakapteeni, joka innostui kovasti saamistaan vieraista, joista ei meidän lisäksi näkynyt jälkeäkään. Nythän ei ollut edes off-season vaan no-season. No reason to visit – sehän nähtäisiin pian.
Olimme säntillisesti hoitaneet Norjan puolella kaikki muodollisuudet netissä, rantauduimmehan EUn ulkopuoliselle maankamaralle. Satamakapteeni ei ollut lainkaan kiinnostunut virallisista tulemisistamme eikä menemisistämme. Kippari olikin kovin yllättynyt, ehkä pettynytkin tehtyään nähtävästi aivan turhaa työtä. Myöhemmin illan suussa satamakapteeni toimitti meille tuhdin paketin informaatiota paikallisista palveluista ja nähtävyyksistä ”kylillä”. Niihin emme valitettavasti ehtineet juurikaan tutustua tällä kertaa.
Olimme ahkerasti tutkineet satamakirjaa vierailusatamia punnitessamme. Opus lupasi moneen satamaan sähköä. Täältä sitä ei ainakaan löytynyt. Syväys on myös tärkeä kriteeri jo kotimaassa, mutta nyt piti ottaa huomioon meille suomalaisille oudompi ilmiö, vuorovesi. Pohjanmerellä tulee pitää huoli siitä, että kölin alla riittää vettä, ympäri vuorokauden.
Satama oli vaatimaton sekä ulkoisesti että palveluiltaan mutta suojaisa. Suihku löytyi kuitenkin ja ihan lähellä rantaa oli jopa paikallinen kotoisa hotelli. Seuraavana aamuna nautimme siellä englantilaisen aamiaisen: paahtoleipää, paistettua kananmunaa, lammas?makkaraa, pekonia ja papumuhennosta.
Täällä saimme ensituntuman Shetlannille luonteenomaisiin nummimaisemiin, eläimiin ja linnustoon. Mukana oli luontoihmisiä, jotka hanakasti kuvasivat kaikkea tätä.
Taas selasimme satamakirjaa kuumeisesti… kaikki osallistuivat innokkaasti kohteiden puntarointiin kipparin ohella. Poikkeuksellisen demokraattisesti (tai järjellä) tällä legillä tehtiin suunnitelmia. Osaamistahan veneessä oli yllin kyllin.
Matkalla oli jälleen mahdollista jatkaa mittaustulosten keruuta moottoroidessamme tuulen puutteessa. Seuraavaksi reittimme etapiksi kohti etelää valikoitui Whalsay. Tämä satama näyttikin jo isommalta. Kaksi lauttaakin sinne liikennöi. Mikään vierasvenesatama tämäkään ei silti ollut. Kalastusveneet täyttivät sataman syvimmän osan, esimerkkinä tosi iso Charisma (Euroopan suurin kalastusalus). Carissa näytti miniatyyriltä näiden isojen alusten rinnalla.
Kiinnittymistä punnitessamme ainoaksi vaihtoehdoksi jäi parkkeerata kalastusaluksen kylkeen, joka ei seuraavana päivänä ollut lähdössä mihinkään. Sen kannen yli jouduimme bunkraamaan ketjussa ruokatarvikkeita patikkareissulta palatessamme. Vesikin oli tankattava toisten veneiden kansien yli. Paikallisista kahdesta(!) ”valintalosta” rannan tuntumassa oleva ei avannut oviaan ikkunassa olevan tiedotteen mukaisesti. Leppoisaa touhua. Toinen onneksemme aukesi iltapäivällä, joten saimme hankittua lisää ruokatarvikkeita, erityisesti kahvia, joka oli loppu. Illan mittaan ehdimme myös vierailemaan rantapubissa paikallisen koripallojoukkueen seassa, mutta suihkut ja sähkötolppa jäivät haaveeksi.
Out Skerries oli seuraavaksi valittu kohteemme satamakirjojen ja netin tietojen perusteella. Oli luvattu sopiva syväys, peseytymistilat ja sähköä. Kiinnityimme kylkiparkkiin traktorin renkaisiin, ei vierassatamatasoa. Vieläkään ei saatu sähköä laiturilta edes jatkojohdoilla, mutta turistiruuhkaakaan ei ollut havaittavissa. Palveluilla ei ehkä ole niin kovaa kysyntää tässä maailman kolkassa.
Erittäin positiivinen yllätys oli lähinnä lauttamatkustajille tarkoitetut odotustilat, jossa oli siistiä, lämmintä ja viereisessä rakennuksessa toimiva suihku. Ruokailimme yhdessä molempina iltoina odotustilan pitkän pöydän ääressä. Menu valmistettiin veneessä ja siirrettiin tikkaita pitkin parikymmentä metriä maalle. Astiatkin pystyimme tiskaamaan arvojemme mukaisesti maissa odotustilan pikkupentterissä – luxusta myös Suomeen verrattuna useimmiten. Tästä yllätyksestä kiitollisena kirjoitimme vieraskirjaan vuolaat kiitokset antimista Ocean Ladies-naisistossa olijat mainiten. Boldasimme jokaisen nimen ja valtasimme näin lisää ”mainos”tilaa.
Seuraavana päivänä kiersimme saaren kävelyreitin lampaiden seassa kalliokielekkeitä varoen ja lintuja kuvaten. Yksi meistä olisi niin niin kovasti halunnut nähdä lunneja mutta ”no season” – nekin olivat jo jättäneet nämä maisemat tältä vuodelta. Paljon muuta oli kuitenkin vielä tarjolla.
Täällä oikein kunnolla koimme jyrkät kallioseinämät ja aaltojen jyskeen alapuoliseen kivikkoon. Upeaa soundia korville ja mannaa verkkokalvoille. Lenkillä melkein kävelimme ohi kymmenpäisen hyljelauman, joka lepäili läheisellä luodolla pienen nyppylän takana. Onnellinen sattuma, että yksi vilkaisi vähän pidemmälle. Lähestyimme niitä mahdollisimman hiljaa hiipien. Silti ne kellahtivat veteen meidät havaittuaan, aivan liian pian. Muutama kuva niistä kuitenkin ehdittiin saada muistoksi.
Saarta ympäröivään merelliseen luontoon tutustuimme kunnolla seuraavan päivän purjehduksella. Tuulta oli reippaasti, joten reivasimme. Oli tarkoitus purjehtia oikeeeeeeeeesti välipäivänä ja niin tapahtui. Varvaslista välillä kastui – sopivasti. Sitähän tältä reissulta oli myös haettu, sopivan haastavia tuulia. Nyt oli menoa ja meininkiä. Naisisto nautti huudahduksien volyymistä päätellen.
Maalaiskylän tunnelmista siirryimme leppoisen legin päätteeksi Ocean Ladies 2023-kauden pääkohteeseen Lerwickiin. Murhien määrä oli kaiketi pysynyt samana vierailumme aikana, koska edellinen oli tapahtunut todellisuudessa ”about 100 years ago” .
Kaikkialla näillä saarilla koimme luontoa aidoimmillaan. Sitä eivät turistijoukot täällä pilaa. Lerwick tosin painii tämän haasteen suhteessa aivan eri kategoriassa. Nimittäin joka päivä yksi tai jopa kaksi isoa matkustajalaivaa ankkuroitui lahdelle ja suuri ihmisjoukko kuljetettiin tendereillä mantereelle. Paikalliset nähtävyydet, tilausbussit, ravintolat, turisti-info ym. kuhisivat aamusta lähtien turisteja. Mekin liityimme heihin ja lähdimme yksityiselle kiertoajelulle päiväksi.
Lopultakin pääsimme rapsuttamaan Shetlannin poneja, joista eräs siskontytär kuumeisesti odotti näkevänsä kuvia
6-viikkoinen pikkuponikin uskaltautui emon vierellä antautua rapsuteltavaksemme. Täälläkin toistui sama tuttu ruohoinen maisema jyrkkien kallioseinämien kera. Saaren pohjoiskärjessä näimme norjalaisvaikutteita (viikingit) muinaisissa asuinsijoissa sekä majakan tasanteelta kohdan, jossa kaksi merta syleilee toisiaan – Atlantti ja Pohjanmeri.
Muutamana iltana navigoimme nauttimaan pubi-illoista, joihin paikalliset soittajat tulivat joukolla musisoimaan kaikkien iloksi. Turistimassat eivät onneksi olleet löytäneet tietään näihin kemuihin
Shetlannin saaret ovat osa Skotlantia, joka on alkanut vaatia itsenäisyyttä Iso-Britanniasta. Oppaamme mukaan Brexitin jälkeen koittaneet rajamuodollisuudet hidastavat esim. kalansaaliiden vientiä EU:n alueelle vuorokaudella. Kalastus on yksi saarten pääelinkeinoista. Opas mainitsi with twinkle in her eye, ettei Skotlannista löytyisi tarpeeksi teräväpäisiä edustajia hallintoon, jos itsenäisyys savutettaisiin – lieneekö totta.
Team: Skipper Pirjo Rytöniemi, 1st mate Marita Sauhke, 2.nd mate Sari Heinonen, crew: Annamari Kurki, Taina Laaksonen, Leena Norvio, Noora Teräs, Pirita Varpe
Route: Bergen – Fedjan – Baltasound – Whalsay – Out Skerries – Lerwick
Writer: Marita Sauhke
