Pimeyttä valaisevat valtavat valaistut tornit Palmasin sataman edustalla. Oisko öljynporauslauttoja? Juhlistavat tuloamme pimeältä mereltä. Juhlavan näköistä.
Sataman aukolla pitäisi olla kaksi punaista loistoa molemmin puolin. Aika outoa, yleensä paaran puolen loisto on vihreä. Plotterista on nyt iso apu tässä valomeressä. Voimavalolampulla etsitään vielä viimeisiä merkkejä. Kello on pikkuista vaille yhdeksän iltapimiällä. Kylki respan laituriin ja köydet kiinni. Se on siinä.
Hiljainen hetki, tuijotamme toisiamme. Hymyilyttää, tai oikeastaan helpotuksen nauru pörähtää kaikilta ilmaan ja on yökuoharin aika. Olemme siis siirtopurjehduksen maalissa Las Palmasissa ihan suunnitelman mukaisessa aikataulussa. Tätä ei vielä oikein edes tajua. Oli vähällä, ettei vene jäänyt Porto de Moganin Marinaan saaren toiselle puolelle koneongelmien takia. On niin voittajaolo. Tai voiko sellainen olla tai saako? Nythän ollaan vasta lähtöporteilla Atlantin ylitystä ajatellen.
Kyllä saa. Olemme just oikeaan aikaan perillä. Tämä ETA oli ilmoitettu marinaan jo syyskuun alussa. Venettä on purjehdittu tänne yli 3000 mailia eli noin 6000 kilometriä koti – Suomesta vajaan kahden kuukauden aikana. Huikea turnee. Tiimi on vaihtunut viikoittain, kippari ja perämies hieman harvemmin. Uskomatonta energiaa kaikissa. Ongelmien edessä tuntui, että energiat vain kasvoi, mitään ei annettu periksi, vaikka väsymys ja meritauti meinasivat välillä iskeä päälle.
Talvella suunnitelmat tuntuivat hieman utopistisilta. Vene oli meille outo, makasi vielä monta kuukautta telakalla. Saadaanko vene kuntoon ja kesän aikana testattua niin, että siirtopurjehdus onnistuu. Mistä saadaan siirtomiehistö. Lyötiin lukkoon päivämääriä, vaihtosatamia, etsittiin gasteja koko kevät ja kesä. Epätoivo norkoili selän takana. Yhdessä tekemisen voima kantoi kuitenkin ja vei hankettamme eteenpäin. Kiinnostuneita gasteja oli, mutta riittikö kokemus ja osaaminen. Kesän lopulla oli jo helpottuneempi olo. Vene oli testattu ja huoltotoimet olivat varustamon toimesta menossa, miehistöt ja naisistot olivat kasassa, aikataulutus tuntui olevan kohdallaan ja kassakin alkoi näyttää kohtuullisen kivalta.
Siirtopurjehdus antoi juuri sen, mitä siltä toivottiin. Veneen mahdolliset puutteet ja turvallisuusasiat testattiin tuolla matkalla perusteellisesti. Mitään isompia riskitilanteita ei syntynyt, mitä nyt pelastuslautta meinasi lähteä omille teilleen veneeseen kaatuneen aallon mukana ja Madeiran suunnalla jouduimme hurrikaani Leslie hätyyttelemäksi. Onneksi olimme satamassa turvassa myrskytuulen huiskiessa merellä ja sotkien gastien lentoja pahemman kerran.
Pisin yötä päivää meno oli Lissabonista Madeiralle, 580 mailia. Täysnaisisto veti sen vajaassa neljässä vuorokaudessa hymy huulilla.
Tuuli oli koillisesta ja sen nopeus vaihteli 6 – 14 metriin. Vahtivuorot pyörivät kolmen tunnin pätkissä ja homma toimi. Mielessä pyöri, että tätä se sitten on Atlantilla. Tuota rumbaa kestää siellä 3 – 4 kertaa kauemmin. Ei ole satamaa tai taukopaikkaa näkyvissä. Omillamme ollaan.
Teneriffalta, jonne jätettiin jälkemme, suunnattiin viimeiselle etapille mukavassa tuulessa auringon paistaessa, kunnes illan mittaan tuuli tyyntyi ja meno pysähtyi täysin. Nyt olisi tarvittu konetta, että olisimme jotenkin päässeet johonkin satamaan Gran Canarian rannikolle. Klik, klik. Ei käynnisty. Eikä ongelma ratkennut, vaikka kuinka piuhoja tutkittiin. Seuraavaksi tuulitanssit kannella. Pieni henkäys saatiin purjeisiin. Lähestyimme hipihiljaa Porto du Mogania, jonne olimme soitelleet, että täältä tullaan ja purjeilla sisään. Pimeys laskeutui ilta kahdeksalta. Oli aavemaista lipua tuntemattomaan satamaan kala-altaiden välistä. VHF :stä kuului, etteivät näe meitä. Maston ajovalo päälle ja genuaan saatiin valoa. Varmasti nyt näkevät, missä tullaan. Sataman suulla oli vene meitä odottamassa. Saimme vauhdin pois juuri sopivasti. Aallonmurtajalla seisoi ihmettelijöitä ja auttajia pilvin pimein. Köyden päähän tarttujia riitti. Saimme jotenkin homman hallintaan ja veneen kiinni betonikaijan päähän. Yksi kokemus taas lisää. Aamulla alkoi vian etsintä aika kivannäköisessä paikassa. Marinan toimistorakennus oli kauniisti bougavillen koristamana ja ranta tavernoita täynnä. Ne kyllä kelpasivat meille.
Sunnuntaina pääsimme lähtemään koneella tuulettomassa kelissä kohti Las Palmasia. 46 mailia ja eka maali on hanskassa.
Vene jäi Las Palmasiin hengähtämään. Huolto ja loppukiri kaikkine valmisteluineen lähtöviivalle ovat alkaneet. Lista asioista on pitkä. Ei hätää, töitä tehdään ja homma etenee ihan suunnitellusti .
Edelleen on voittajaolo. Iso kiitos koko tiimimme puolesta gasteille ja tukijoille sekä seuraajille facebookissa ja kiitos jakamisesta. Olette kaikki meille niin tärkeitä, tarvitsemme teitä vielä enemmän tästä eteenpäin. Tehdään yhdessä tästä ikimuistoinen seikkailu.
Kippari Raija